perjantai 18. huhtikuuta 2014

4. kerros kuvauksessa

4. kerrokseen on tullut ehkä eniten muutoksia. Päätin siis kuvata sen tämän hetkisen tilanteen. Eli hyllyjä, tauluja, leluja ja mattoja on tullut lisää. Mattoja olen virkannut mielikuvan perusteella. Kuvitellut että ne ovat liian suuria Kassalaan ja täyttävät kaiken tilan. Tänään sitten sovittelin mattoja paikoilleen ja kaikki olivat huomattavasti pienempiä kuin ajatuksissani. Eli ei muuta kuin Mitätön kouraan ja takaisin hommiin.

Poikien (Reinon ja Maisan) huoneeseen on tullut uusi hylly. Tein vähän epäsuhtaisella hylly jaolla, onpahan tilaa erilaisille tavaroille. Sinisen asteri-maton virkkauksen jätin "kesken" sillä ajattelin että tuollaisenaankin on suuri. No ei ollut...=( Alasängyllä näkyy myös ristipistotyynyjä. Olen myös kutonut sänkyihin vihreät sängyn peitteet, nekin on turhan sopivaa mittakaavaa...
Kyselin joskus aiemmin kukko vai pöllö. Vastaus oli että leppäkerttu, kansa on siis puhunut. Siinä se odottaa nyt seinälle ripustusta:
Tytön huoneeseen on myös tullut melkolailla kaikenlaista uutta. Kesken pahasti on kaikki ja kun olen tekemässä jotain niin ajatus hyppii edellä ja lopulta minulla onlasten huoneen, keittiön ja parin muun huoneen kamat esillä ja siinä koetan sitten saada edes jotain eteenpäin. Voi kun osaisi ja pystyisi niin pysähtyisi yhteen huoneeseen, tekisi sen valmiiksi ja siirtyisi vasta sitten seuraavaa. Tytön huoneen matto oli ajatuksissani tuplasti isompi ja täytti koko lattian...:
Samaan aikaan tein olohuoneeseen arkkua, keittiöön hyllyä, makkariin liinavaatekaappia ja paljon paljon muuta... Tässä vaihekuva arkusta:
Lopultakin sain tyhjennettyä yhtä huonetta tarpeeksi kotona ja sain ihan ikioman askarteluhuoneen. Enää ei tarvitse (saa) levittäytyä pitkin keittiön pöytää...  Mutta toisaalta saa jättää projektit niille sijoilleen eikä joka välissä tarvitse siivota.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kun tuntuu ettei mitätön ole tarpeeksi pieni

Ihan tosissani rupesin miettimään pienemmän koukun hankintaa. Mitätön on kuitenkin ehkä sittenkin
.liian suuri ompelulangalle.. Kova mietintä ommellako neliöitä yksin vai kaksin kertaisella langalla...

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Ristipistotyynyjä

Olen koettanut keksiä jotain järkevää ja monikäyttöistä tarkoitusta ristipistotöilleni. Pitkään olen punninnut tyynyn ja taulun välillä. Päätin tehdä pienemmistä tyynyjä. Pojan huoneeseen olen tehnyt pöllöjä ja tytön huoneeseen perhosia. Perhoset vaan pistelin liian lähelle toisiaan, jolloin tyynyistä tuli melkoisen pieniä. Mutta toisaalta pieniähän niiden olla pitää.=)

Pöllöjen taakse minulta löytyi vihreää fleecekangasta, perhosiin käytin herttaista vaaleanpunaista sydän kukkakangasta. Täytteeksi riivin vanulappuja. Minulla on ollut ilo ja kunnia viihdyttää vapailla vieraita niin etten ole juurikaan ehtinyt Kassalan ovia vapaa-ajalla aukomaan. Koetan kuitenkin seuraavilla vapailla omistaa aikaa edes pari tuntia siihen että saan huoneita valmiimmaksi ja kuviakin otettua. Onkin pitkä aika jo siitä kun viimeksi huoneita kuvasin.


Huhtikuun lahja

Huhtikuun sankarille lähti tietenkin yksi Kassalan kissoista, ihan pieni harmaa pentu. Sekä jotain pientä lukuhetkiin eli 3luettavaa kirjaa, pöllötyyny sekä appelsiineja.
Postin kanssa on nyt hieman ollut ongelmia. Maaliskuun lahja jonka lähetin 1,5kk sitten oli saapunut tänään perille.=)

Vaihtokauppaa satutaiteilijan kanssa

Facebookissa ehdin ensimmäisenä osallistumaan vaihtokauppaan jossa minä sain kirjankansia ja Kapa levyn, kun lähetän jotain itse tekemääni nukkekodin pientarviketta takaisin. Pieniä paineita niskaan kasasi se että lähetin roinaa satutaiteilija Milja Talvikille (www.miljatalvikki.fi), joka laittaa niitä sitten mahdollisesti esille. Kiitos viestin mukaan varsinkin patalaput ja nalle pääsevät käyttöön.