torstai 17. joulukuuta 2015

Vessan remontti pian valmis

Meillä asuu hirmuinen flunssa. Jouduin jäämään töistä kotiin, koska olen jo niin raskaana ettei voida lääkitä vain levätä. Ja kyllä meinaa kodin seinät kaatua päälle. Siksi varastelen hetkiä sieltä täältä nukkekodin eteenpäin viemiseen.

Vessaan tilasin Doloreksesta polkuroskiksen ja vaa'an. Suuresta Snadista ostin Minnan mineistä Mennen pullon- sen melkein voi haistaa.
Tänään tein silkkipaperista suihkuverhon. Ei ole heikkohermoisen puuhaa. Ennen kuin teippaukset ylös ja sivuihin oli tehty, minulla oli kolme rikkinäistä revennyttä verhoa. Ja sitten vielä pitimiksi hopearenkaat- teippaus esti repeämisen.
Vekeiksi olin ajatellut kiinnittää kaksipuoli teipillä pillejä. Tietenkin silloin kuin kaksipuoliteippiä tarvitaan se loppuu. Kaksi pilliä sain kiinnitettyä. Lopun tein ryttäämällä ja teipillä varmistamalla.
Lisäksi olen kasaillut puunpätkistä sekä helmistä suihkuhanan ja -telineen. Itse suihku on nappikuuloke.
Kuvassa näkyy myös yhden illan sahailuna tehty pyyhehylly.
Pyykinpesuaineet ovat hyllyllä kokeiluna. Pyykkikoneen luukku on vielä piilossa, koska kolmivuotiaani on tuonut roskiksen kaksion lähelle ja pääsee sen päältä käsiksi vessaan.
 Välissä tilaa vielä pyykkikorille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti