perjantai 29. tammikuuta 2016

Sähköt sai kaksio

Minulla on valtavasti asioita aikomislistalla. Nukkekotihommissa päällimmäisenä niistä on ollut sähköjen laitto ja valaisimet. Valaisimet ovat olleet jo viikon verran valmiina ja tiistaina loputtoman aikomisen jälkeen lopulta sähköt saatiin vedettyä. Sähköjen piuhoituksen verran jouduin miestäni vaivaamaan, olisi ehkä jäänyt itseltä tekemättä. Nyt on hyvät liitokset ja tinaukset päälle.

Kaksiota tullaan hakemaan 15. helmikuuta, mutta nyt olen pieniä yksityiskohtia vaille valmis. Ja jos sattuu jotain, niin kaksion voi luovuttaa hyvillä mielin tällaisenakin. (jotain=vauva)

Ensiksi kurkkaus siihen kirkkaimmin loistaneeseen johtotähteen eli olohuoneeseen. Lamppu on tehty miehen opastuksella 4-haaraiseksi. Minulle kesti hirvittävän kauan keksiä mistä teen lamppujen kupolit, mutta ratkaisuksi selviytyi 1cm kirkasputki ja vaaleanruskea ompelulanka.
 Blythe odottamassa hyllyn päällä käyttäjäänsä. Maisa 3v on liian pieni ja Natalia liian paksuna miettiäkseen enää muuta.
 Tämä nurkka on  se mistä ajatus lähti.

 Lamppujen kuvuista saa huonosti kuvia, paremmin nähdäkseen on ehkä syytä käydä Tampereella näyttelyssä katsomassa.=)
Uusin elementti viime yöltä on Maisalle nukkekoti, jossa asustaa nalleperhe. Näin pienien osien kuvaamiseen minulla ei enää riitä kärsivällisyys.
Vessan kalustus on ehkä se mikä jää näillä näkymin pelkistetyimmäksi. Varjostin on joulupallosarjasta. Vessasta myös paras näkymä eteiseen.
Natalian siirsin olohuoneesta makuuhuoneen sängylle kirjaa lukemaan ja hieman rentoutumaan. Jostain syystä nukke ei vain istunut oikein kummallekaan sohvalle ja olisi siten rikkonut olohuoneen tunnelmaa.
 Valaisin on laaja lääkemitta, johon porasin reiän ja liimasin pitsiä päälle. Hyvin simppeli.


Maisa siirtyi myös, nyt hänen paikkansa on valvomassa isän köyhä ritari paistantaa.
 Myös liesituulettimeen tulee valo.



Lopuksi kuva eteisestä. Tästä kulmasta sitä ei enää näyttelyssä nähdä.
Todennäköisesti kuukauden vaihtuessa helmikuulle ja lasketun ajan lähestyessä ajatus herpaantuu ja blogiin tulee entistä pidempiä taukoja.

Nukkekotiyhdistyksen näyttely Elämää Pienoiskoossa on Tampereen Verkarannassa 21.2.2016-19.3.2016. Lisää tietoja http://www.nukkekotiyhdistys.fi/verkaranta-2016.html
Suosittelen lämpimästi kaikkia kynnelle kykeneviä käymään sillä näytteleille asettajia on hurjasti ja kuvaan ei vain saa vangittua kaikkea.

8 kommenttia:

  1. Ihana! Huh, miten nousee näyttelykuume näitä asuntoja katsoessa. Siitä tulee ihan mahtava. Tässäkin on niin paljon tosi kiinnostavaa ja kaunista ja upeasti toteutettua. Jee!

    VastaaPoista
  2. Tämä on aivan käsittämättömän mahtava. Olohuoneeseen sukelsin pitkäksi aikaa. Tuollainen kirjahyllykin! Hetkessä olin lapsuudessa.
    Näyttelyyn täytyy kyllä päästä mukaan.

    VastaaPoista
  3. Kodikasta. Iihanan paljon tavaraa. Kyllä tuo mn tölli onkin vielä tyhjä ja kolkko...

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtavaa, niin on tutun näköistä. Olet tosi taitava, näin pientä askartelua�� Yritän päästä näyttelyyn.

    VastaaPoista
  5. Todella upean huoneiston olet tehnyt!

    VastaaPoista
  6. Onneks näin tään livenä, sillä kuvat kuitenkaan eivät ihan päästä siihen todellisuuden mukaiseen minimaailmaan! fantastinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olikohan osoite ihan päin honkia....

      Poista
  7. Ei kai? Ainakin minä pääsen lukemaan linkin kautta näyttelystä, sen ajankohdan ja osoitteen...

    VastaaPoista