maanantai 1. kesäkuuta 2015

Pöytä ja kerrosten kasausta

Olen jo jonkin aikaa koettanut keksiä tapaa tehdä kauniita pöydän jalkoja ilman sorvia. Kokeilin valmiiksi sorvattuja osia, mutta tilaamani olivat liian lyhyitä ja ohuita. Lopulta löysin sopivan kokoisia helmiä. Sisälle laitoin 1mm rautalankaa. Seuraavalla kerralla täytyy jostain löytää jäykempi ja hieman paksumpi sisälanka. Rubyn pöydän kanssa on helpoin kokeilla sillä päälle tulee sammal kerros ja ajan patinaa.

Seuraavaksi liimailin tekemistäni etanoista kolme hyllyyn.
Tein syksyn lehtiä maalamaalla ohutta paperia vesiväreillä ja leikkaamalla sen pieniksi paloiksi tähtikuvioleikkurilla. Nurkkaan tulee siilien ihana pieni pesä. Tein myös hyllyn, jotta pesä pysyy pienenä ja saan lisää tilaa jollekin muulle.

Kysyttyäni neuvoa Minimartoilta pyörittelin langasta pienen pesän. Itse en meinannut millään keksiä mistä materiaalista pesän tekisin. Jostain syystä ajattelen kaikki aina niin vaikean kautta. Päälle liimasin hieman tummanvihreää koristeoksaa. Näitä pesiä pitäisi sitten pyöritellä useampi. Vaaleat raidat munassa on pimeässä hohtavaa fimoa. Pesä pääsi ylähyllylle.
Pöydän päälle tein pienistä lasipurkeista, mausteista ja etiketeistä aika-aineksia. Olen tehnyt fimosta pieniä kukkaruukkuja, jotka nyt täytin liimalla, kahvinpuruilla ja kukka-aineksilla. Lopuksi otin hieman yleiskuvaa kaikesta. Tavaroita pitää vielä järjestellä paremmin. Talosta puuttuu vielä tuoli, uuni ja lukollinen myrkkykaappi katon rajasta.


1 kommentti: