tiistai 13. lokakuuta 2015

Kaksio: Kirjahylly

Molemmissa mummoloissani oli kolme osainen suuri ruskea kirjahylly. Sen vuoksi kaksioonkin saadaan sellainen, vaikkakin hylly vaati hirmuisen määrän pätkittyjä ja kavennettuja biltematikkuja. Koko iltahan siinä sitten vierähti.

Mukana pyöri eilen 3-vuotta täyttänyt rakennustarkastaja.


Jonkin verran jouduin vielä hyllynpaikkoja ja leveyksiä muuttelemaan ennen lopullista muotoa. Ajan puutteen vuoksi oikaisin hyllyjen ja kaappien teossa. Tässä kirjahyllystössä aukeaa vain luukkukaappi. vetolaatikot ja muut kaapinovet ovat vain rekvisiittaa.

 Jostain syystä ruskea akryylimaali oli jo melko lopussa, mutta onneksi löysin tumma kirsikka petsiä. Sillä sitten runsaalla kädellä valelin hyllykköä. Petsi ei vaan tartu liimajäämiin. Onneksi yhdessä ruskeassa akryylituubissa oli vielä väriä ja se oli jopa melko lähellä tummaa kirsikkaa.


KUnhan petsi on hieman kuivunut vedän päälle kalustelakan. Laatikoihin tulee kultaiset roikkuvat vetimet ja oviin kultaiset nupit. Lisäksi luukku-ja lasiovikaappiin tulee lasihylly. Lasikaapin ovi on liivatelehteä.

Minimartoilla riitti ajatuksia millä hylly täytetään, aika samoilla linjoilla olemme. Minulla on itselläni mummolasta kuva kyseisestä hyllystä ja se on täynnä tavaraa. Tässä kuitenkin kooste asioista joita hyllyyn tulee (kommentteihin voit lisätä jos jotain on jäänyt huomaamatta):

-kuvaputki-tv -norsun kokoinen Salora
                        painetavat napit, 
                        päälle pitsiliina (hieman roikkumaan kuvan päälle)
                        antenni
                        pelargonia
-luukkukaappi: vodkaa ja rommia, laseja
-lasikaappi: juhla-astiasto
. kuvat kaikista sukulaisista, pitsiliinoja ja maljakoita
- lääkäri-, tietokirjaasarja
- ylioppilaskuvia
- apu ja seura
- hymytyttöpatsas
- tuhkakuppi
- simpukoita
- pokaali
- viiri
- maljakoita
- ylioppilaslakki

5 kommenttia:

  1. Todella hieno kirjahylly! Tulee niin oma lapsuuden olohuone mieleen. Vinkkinä kirjahyllyyn vielä espanjan tuliainen, pönkkähameinen flamencon tanssijanukke!

    VastaaPoista
  2. Apua mitä ihanuuksi aolet tehnytkään kaksioosi!! Piti liittyä lukijaksi niin voi seurata etenemistä :) Oletko liittynyt Facen Kerrostaloryhmään jo?

    VastaaPoista
  3. Upea kirjahylly. Ohjeet olivat hyvät ja kuvat selvensivät rakentamista hyvin. Näiden avulla uskaltaa kenties kokeilla itsekin.

    VastaaPoista
  4. Kerrassaan upea kirjahylly! Pidän kovasti tällaisesta tyylistä!

    VastaaPoista
  5. Anitalle iso kiitos ryhmästä vinkkaisusta. Ihana päästä katsomaan muidenkin puuhia ja yksi mittavirhepaholainenkin joka jäi kasatessa huomiotta on saatu pohjasta korjattua.

    VastaaPoista