tiistai 28. tammikuuta 2014

Kaikki kotona

Eilen illalla kaivoin esiin Pirren ja Joosepin teosta yli jääneen ihonvärisen fimon. Jos olet sattunut huomaamaan on Kassalassa sänky 4 lapselle, mutta vain yhdessä niistä nukkuu taapero Reino. Eli ryhdyin siis lasten tekoon. Edellisestä kerrasta poiketen painoin pääpalloon hammastikulla rastin, jonka keskelle tein erikseen nenän. Nenän sivuille jääneet painaumat painelin sormella matalaksi sekä tietenkin nenän alusen. Huomattavasti helpommin muotoutui lasten kasvot. Useamman kerran pyöräytin käsien välissä takaisin palloksi, kunnes saavutin tyydyttävän lopputuloksen. Toiselle tytöistä tuli pieni sievä nenä kuten äidillään ja toista on rasitettu hieman isommalla nenällä ja hörökorvilla. Tein myös vauvan pinnasänkyä varten, tässä on jo mittakaava hurjan pientä. Tietenkin tein kaikille vielä kädet ja jalat. Vauvan käsissä on erikseen pelkkä peukalo.
Loppumassasta tein sitten Reinon silmien inspiroimana mustasilmäisiä siittiöitä, vielä pienempiä kuin vauvan pää. Tein pallon, painoin kuopat mustille helmille ja lisäsin keskelle pikkupalon nenäksi. Ehkä joskus tytöille nukkeja tms..
Tämän jälkeen taittelin metallirungon. Pirre ja Reino ovat tulleet mukaan antamaan mittakaavaa. Ensimmäisenä muovautui alakoululainen ihana Elina. Rautalanka kehikon olen päällystänyt 5cm leveällä sideharsolla ja haavateipillä. Poikatyttö Maisa taas on Elina ja Reinon välistä. Melko hoikkaisia ovat.
Elinalla on aivan samanlaiset hiukset kuin äidillään. Aloitin hiusten kiinnityksen tekemällä pälvikaljun, tämän jälkeen ompelin hiukset 2 kohtaa kiinni kanttinauhaan, leikkasin nauhat mahdollisimman pieneksi ja liimasin kaiken päälle. Maisalle mittasin kanttinauhaan otsasta niskaan ulottuvan alueen ja ompelin hiukset siihen, Maisalle tulee sivuponnarit ja punainen kihara tukka.

Lopuksi maalia naamaan ja menoksi.=) Vauvan kasvot menee ehkä jossain vaiheessa uudelleen maalaukseen. Tässä perhe Huoleton-Hutilus kokonaisuudessaan puolialastomana. Nyt kun läksin tilaamaan Stay Frayn pääsen joskus vaatteiden tekoon sekä tänä iltana nukkumaan...x)

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Pieniä muutoksia ulkoasuun

Pari viikkoa sitten otin Kassalan etuseinät irti. Pienempää palasta oli tarkoitus kaventaa hieman, jotta mahtuu avautumaan paremmin sekä fiksailla ovia ja ikkunoita. Se on ihan sellainen pieni simppeli projekti. Jo etuseinässä on 12 ikkunaa, yhteensä siis 19. Sivuseinien ikkunat jätän nyt kuitenkin odottamaan myöhempää inspiraatiota.
Maalasin ison läjän kahvitikkuja sekä pitkiä tulitikkuja. Ensiksi poistin ovista vanhat väliaikaisuus patentit, jotka olivat olleet siinä melkein 2 vuotta. Saranoiden ympärille liimasin kahvitikkuja ja niiden päälle vielä valkoisen kahvitikun. Ihan hyvin jäivät piiloon. Ulko-oveen tein kuviot 1mm vanerista ja tallin oviin kahvitikuista. Puuliima kuivuu hitaasti, liimattava alusta epätasainen ja kahvitikut taipuivat helpolla. Etenin siis pienissä osissa sen mukaan miten sain painoja ja pyykkipoikia käytettyä. Kun homma oli kuivunut niin päälle maalia.
Varsinkin autotallin oviin olen hyvin hyvin tyytyväinen.
Ikkunoihin mietin montaa eri vaihtoehtoa, mutta päädyin kuitenkin ristikkoon. Sen verran piti hifistellä, että leikattuani ikkunapokat viilasin niiden keskelle puoleen väliin ylettyvän kolon. Sitten nätisti vasaralla napauttaa yhteen. Onneksi melko nopeaa vaikkakin pölyistä puuhaa.
Ikkunoiksi olin ajatellut Bilteman 2mm pleksiä. Se kuitenkin on niin kovaa ettei mieheni eikä edes Levynleikkaaja ystäväni saanut sitä ilman halkeamia leikattua. Onneksi muistin omistavani saksilla leikattavaa 0.5mm Clear Polyester levyä. Hyvissä ajoin ennen kuin liian monen yöunet meni näitä ikkunoita miettiessä.

Viime hetkellä päätin että haluan leveät ikkunalaudat. On sitten tilaa mihin laittaa niitä joskus valmistuvia kukkia, kirjoja, koriste-esineitä jne. Ikkunalaudat leikkasin tohtorin kurkkaa kurkkuun tikuista. Ajattelin myös laittaa sisäreunoihin pokat. Eli ei muuta kuin maalaamaan. Varmuuden varaksi maalasin koko paketin pitkiä tulitikkuja. Mikä lopulta osoittautui loistavaksi ideaksi, koska ikkunalaudan paikka oli kapea ja tarvitsin laudan alle tukipuun.
Sitten vain ruuvaus takaisin ja verhot paikoilleen.

Lopuksi vielä ennen ja jälkeen kuva, josta hyvä kun eron edes huomaa..=) Kyllä taisi muuttua ihan radikaalisti.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Tammikuun lahja

Liityin joulukuun alussa facebookin Nukkekotiharrastajiin ja melkein heti kohdalle sattui synttäriswap. Voi sitä riemua, kun aamun ensimmäisenä tuntina kerkesin 2. viimeisenä ilmoittautua menoon mukaan. Hieman epäilytti riittääkö omat taidot, mutta päätin kokeilla. Kokeilu onkin ollut teemani nukkekodin parissa jo pari kuukautta. On niin mahtava haastaa itsensä, kokeilla jotain ensi kertaa ja onnistua.

Synttäriswapissa lähetän joka kuukausi jollekin pienen paketin. Itse kerään lahjat lokakuussa. Ensimmäinen paketti lähti melkein kk sitten Tanjalle. Valtava onnistumisen tunne tuli, kun Tanja halusi vielä erikseen kiittää huovutetusta kissasta.=)
Lahja sisälsi päällystetyn tulitikkurasia, minikortin, huovutetun kissan (Kassalassa yhä kissa epidemia), nukkekodin nukkekodin, vaaleanpunaisen lierihatun ja valkoisen ruusun.

Mattoja

Aikoja sitten on tullut virkkailtua pylväsneuleena mattoja, hiemanhan ne repsotti reunoista. Kuvissakin vilahtanut silloin tällöin. Nyt sain kuitenkin ostettua kankaaseen silitettävää tärkkikangasta. Ruskeiden mattojen lanka oli alkujaankin sekaisen näköinen, ja siitä sai ihania mattoja. Lankakaupassa olen yrittänyt selostaa millaisesta langasta oli kyse, mutta ainakaan vielä en ole saanut viestiäni perille. Kannattaisi ehkä ottaa näyte mukaan, jos muistaisi. Vaalean ruskea matto on vaalean ruskeaa karhunlankaa(?) sekä valkoista ohutta höhtyvälankaa.

Reilu viikko sitten ostin ensimmäisen ristipistotyökehikon ja päätin ruvetä ristipistoja tekemään. Joskus nuorempana olen kanavatöitä tehnyt, joten sieltä sovelsin ompeluajatusta. Ja tietenkin aloitin pienellä 14 tunnin projektilla. Tein siis pojan huoneeseen liikennematon. Minulla oli ajatusten perällä selvä visio siitä miltä maton tulisi näyttää. Aloitin alareunan punaisesta mökistä ja omenapuista, sitten lisäsilin keltaiset ja siniset talot. Tien pohjana käytin harmaata lankaa, johon päällimmäisen ristin tein vaalean ruskealla langalla. Sitten vain oranssit liikennemerkit risteyksiin ja vaalean punaisia kukkia. Lopulta parin tunnin täyttö vihreällä. Reunoihin koetin purkaa virkkauslankaa, joka koostuu kolmesta langasta. Purettuna tosi heikko laatuista ja katkeili koko ajan. Onneksi käytin vain reunoihin.
Ristipisto matto
Mutta koska en ollut kotona aloittaessa, minulle sattui hyvin yleinen pieni mittavirhe. Matto on melko pieni. Mutta kuten pienen pojan äitinä olen saanut huomata, liikennematot ovat yleensä pieniä (IKEA), tosissaan saa etsiä ja maksaakin jos haluaa sopusuhtaisen lattiapeittävyyden saavuttaa.
Virkatuissa matoissa mitta suhteet ovat ehkä hieman paremmat.



perjantai 17. tammikuuta 2014

Yöllisten ajatusten toteutus

Monesti yöllä mietin, kun en saa unta. Ehkä juuri siksi en saa unta, kun mieleni tekisi pompata samantien toteuttamaan. Piti sitten käyttää vapaat tehokkaasti hyväksi. Eli kahtena iltana n.3h. Yllättävän nopeasti valmistuu, kun ei tarvitse jäädä miettimään mitä tekee.

Lasten huoneeseen tarvitsin kirjahyllyä. Sahasin siis bilteman tikuista 2*14, 2*7.6 ja 4*7cm pätkiä. Tai sahailin enemmänkin, koska meinasin tehdä hyllyyn alakaapin. Sitten muutin mieleni. Teen kyllä myöhemmin alakaapillisen hyllyn, mutta kapeampana (6cm). Nyt vain kaipasin enemmänkin esittely tilaa. Liimailuun käytin Bisonia, jota laitetaan molempiin liimattaviin pintoihin, odotetaan 3min ja painetaan yhteen. Siinä 3 min ehti vetää niin monta sivuprojektia että itseäkin ihmetyttää.. Ylähyllystä tuli omituisen kapea, mutta keksin sinne sitten joskus jotain.=)









Päätin tehdä myös lastenhoitopöydän. 9*7cm bilteman tikkua, kahvitikkuja tarpeeksi sekä hammastikkuja rakojen tekoon. Ajatusmallina minulla oli BRIOn hoitopöytä. Tässä kuvat sivujen valmistusvaiheesta.













Maalaaminen on välillä ollut ykkösinhokki puuhaa. Aikaa olikin kulunut tarpeeksi ja maalaus oli ihan mukavaa. Paitsi kun purkki tipahti lattialle!!! Onneksi oli kansi päällä niin sotku oli hallittavissa. Seassa näkyy siis useampi projekti: keittiön pöydän jalkojen vaihto, tripp-trapp ja ikkunanpokia sekä ovenkarmeja, mutta niistä myöhemmin.






Kuten kuvasta huomaa on pojalla useampi Hakka, kova poika takomaan. Ja virkatut eläimetkin istuvat hyvin hyllyyn.

Kassalassa on hieman vinot lattiat, joten hoitopöytä tarvitsee vielä eteen pönkän ja tietenkin hyllyille täytettä.


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Mitätön virkkuukoukku ja lankaa

Aina silloin tällöin kun jostain ilmestyi luppoaikaa (melko vähän, kun työt alkoi ja lapsi ikävöi), kokeilin mitättömän pientä virkkuukoukkua.
Valmistui siis 3 pientä pehmolelua. Omituinen lättänäpupu -johon kokeilin ekaa kertaa nuin pientä virkkuukoukkua (ei kestä lähempää tarkastelua)-, valkomahapupu ja jääkarhulammaspossu.
Aloitin virkkaamalla 2 rivin ympyrän ja siitä sitten suoraa tekemään, jota kavensin hieman pään kohdalta. Valkomahalle tein ensin harmaan osan ja siihen raajat ja korvat piilosilmukoilla ulkoreunaa kiertäen. Sitten laitoin täytteet sisään ja virkkasin valkoisella umpeen. Enimmäkseen käytin pylvässilmukoita.
Jääkarhulammaspossun aloitin virkkaamalla  pylväillä 2 rivin ympyrän. Sitten tein piilosilmukoilla yhden kierroksen, jonka aikana tein takajalat. 4 kierrosta pylväitä ja taas piiloja sekä etujalat- Sitten tungin täytteeksi pehmyt paperi rullan, kavensin kierroksen. Piiloja ja korvat. Sitten virkaten umpeen. Harjoitusta, harjoitusta niin joskus tulevaisuudessa siitä hyvä tulee....

tiistai 7. tammikuuta 2014

Kissanvessa

Koska talossa on kissoja oli mieheni mielestä erityisen tärkeää että niille on myös vessa. Tekevät tarpeensa muuten paikkoihin, joihin niitä ei ole suotava tehdä. Ihanan vessan muodon löysin Herra Hakkaraisesta. Onneksi lapsi on suurkuluttaja.=)

Sahasin rasiaa sopivamman kokoiseksi, käytin rumia sanoja ja tupeksin. Ja sieltä syöksyy sankari hätiin mustissa gollegehousuissaan.<3 Otti sahan osaaviin käsiinsä ja hetkessä oli rasian korkeampaa osaa madallettu sentin verran. Seuraavaksi suuri sankari kaivoi esiin reikäporanteräsarjan. Tai mikä se nyt onkaan, mutta sillä voi tehdä erikokoisia reikiä.
Tämän jälkeen korkin pohjalle paljon liimaa ja hienojakoista mustaa kiveä. Koska mies on asialla, tavaroiden täytyy kestää(!!??) Joten kappaleet täytyi liimata yhteen supervahvalla saumaliimalla. Onneksi valkoisella.=) Mutta onpahan kissoille kestävä vessa. Vähän jäi ehkä koppaosa vinoon.
Tässä vielä kuva rumien sanojen aiheuttajasta. Koska emme puhuneet sahan kanssa samaa kieltä. Nykyään olen oppinut jo käyttämään pokasahaa ja listakulmamuottia. Sitäkin käytin niin väärin kuin vain ihminen pystyy sitä vekotinta väärinkäyttämään. Mutta kun vessan laittaa sivuttain ei vikaa huomaa.
Mutta kuten olen varmasti aiemminkin maininnut, löysin ihmisen joka ei vain ymmärrä vaan sekaantuu ja auttaa jatkuvasti. Kulta tykkään susta niin että halkeen!

maanantai 6. tammikuuta 2014

Sohvat, sänky ja Kassalan kissat

Nyt kun tuli paljastettua miten olen tehnyt sänkyjä ja sohvia, voinkin laittaa kuvan tytön huoneen kalusteista. Sänkyä taiteilin reilu vuosi sitten aamulla odotellessani äitiysneuvola-aikaa. Jotenkin oli höntti olo, mutta halusin saada homman valmiiksi. Pari tuntia väkersin pöydän ääressä, mutta valmista tuli. Hyvä niin. Siltä reissulta ei sitten tultukaan suoraan kotiin eikä yhtenä kappaleena.

Matala istuinkin on aiempaa tuotantoa. Lipasto ja arkku on Hong Kongin alennuksesta löydetyt. Sittemmin maalattu valkoisella oman näköiseksi. Päällimmäisenä olevaan peittoon kokeilin neulonta taitojani. Vihreästä rassista koetin väännellä eläimen, ihan en ole varma mikä se on...
Tässä kuvattuna on olohuoneen tämän hetkinen kalustus. Olen jopa käsin ommellut selkänojakankaan kiinni istuin osaan. "IKEA"n hyllykön leikkasin saunalampun suojasta ja maalasin. Sohvalla näkyy yksi Kassalan kissoista. Kissoilla oli marraskuussa hirmuinen lisääntymiskausi ja niitä on monta. Kymmenkunta on löytänyt jo uuden kodin.
Kissat olen tehnyt neulahuovuttamalla. Tarkoitus oli oikeasti myös vedellä huovuttaa, mutta en vielä ole löytänyt tarpeeksi hyvää ohjetta. Eli saa vinkata jos jossain on huovutus ohjeet taulapäille. Ei riitä: "laita siihen vettä ja mäntysuopaa, sitten vaan hinkkaat". Pitäisi olla ajat kuinka kauan kylmässä ja kuinka kauan kuumassa ja milloin pitäisi olla valmista.

Neulahuovutus oli tosi helppoa! Jonkin verran tein reikiä sormenpäihin, ennen kuin älysin ottaa nuppineulat avuksi. Riitti kun ajatteli jotain muotoa, sitten vaan pyörittämään neulan alla ja tökkimään jotta pysyy halutussa muodossa. Tein heti alkuun 12 kissan päätä, ja niille väkersin rautalangasta vartalot. Kun kehikon päälle huovutus ei heti onnistunut päädyin neulahuovuttamaan vartalotkin. Vasemmassa ylänurkassa näkyy ensimmäinen työntulos. Viereisessä kuvassa näkyy Riepu, ensimmäinen pentukissa. Sittemmin olen kokeillut istuvan ja seisovan kissan mallia, mutta jos nuita omia 1:1 katsoo niin yleensä ne vaan makaa jossain.





Sänky ja sohva ohje

Tai ainakin näin minä sen teen. Kaikkeen työskentelyyn ja tekemiseen tarvitaan tarvikkeita. Itsellä tavarat on 2 työkalupakissa, 2 työväline salkussa ja 3 rasiassa. Ja tietenkin kaapeissa lisää. Varsinkin levitettävän ykköspakin läpikäyminen tuo monesti hyviä ideoita. Tässä vaiheessa kaikki on vielä järjestyksessä ja pieni ilmoitustaulu tyhjä. Keittiön pöydälle saa parhaiten levitettyä kaiken nähtäväksi.=) Ja tulee pidettyä järjestys, kun 5 kertaa päivän aikaan siirrät pois tieltä. Yleensä kasaan tarvittavat ilmoitustaululle ja sitä sitten nostelen.
Sängyn olen tehnyt aiemminkin grillitikuista, rautalangasta ja mdf-levyn palasesta. Nyt lisäsin hommaan sekaan myös Tiimarin loppuunmyynnistä (-90%) löytämiäni muovitikkuja. Sitten vain kiertämään kaksinkerroin olevaa rautalankaa grillitikkujen ympäri. Ohut rautalanka taipuu mukavasti sormissa ja pitää suhteellisen hyvin muotonsa. Kun päädyt olivat valmiit, kokeilin niitä pöytää vasten ja kääntelin reilusti kulmista, jotta sain tason myötäisiksi.
Tällä kertaa tein sänkyyn pohjan bilteman 5 sytyketikuista, jotka liimasin alta yhteen 3 jäätelötikulla. Kuivuttua porasin reikiä jokaiselle sivulle ja pujotin niistä rautalangan. Sivuiksikin käytin rautalankaan pyöritettyä grillitikkua. Aikaahan tähän saa menemään. Seuraavaksi koko hökötys maalattiin valkoisella spraymaalilla. Lopuksi ompeli petivaatteet.
Sohvien valmistukseen olen käyttänyt joko paksua pahvia tai mdf-levyä, josta leikataan sopivan kokoinen istuin osa. Paksusta pahvista selkänoja. Pehmusteeksi jotain paksua pehmeää pakkausmateriaalia, monesti olen käyttänyt ohutta retkipatjaa.
Kankaat olen yleensä ommellut sopimaan istuinosan ja selkänojankin päälle. Selkänojaan teen pussin, jonka pujotan paikalleen. Ulospäin näkyvän reunan taitan ja ompelen. Pahvinmuotoa mukaillen on hellpo tehdä erilaisiakin selkänojia.
Kukallisen istuin osan ompelin edestä muotoon, mutta Ikean kankaasta tehtäviin ompelin etukaistaleen ja pepun alle tulevan osan vain leikkasin.
Päätin liimata sen ensin kiinni keskelle ja sitten taittaa ja liimata myös sivuille. Tämän jälkeen liimasin päälle molemmilta sivuilta ommellun "nauhan". Olisi pitänyt pysyä tutussa ja turvallisessa muotoon ommellussa. Pääly osaa liimatessa käsi lipesi, osui kuumaliimaan, joka on KUUMAA!! Aika karmea tunne kun koetat repiä pois liimaa ennen kuin se polttaa pahemmin. Varovaisuutta peliin varsinkin kuumaliiman kans. Tavallinen puuliimakin toimii, mutta kuivuu niin hitaasti.
Selkänojan kankaan liimasin aluksi molemmin puolin kiinni pahviin ja sitten kokonaisuutena kiinni istuinosaan.
Pohjaan liimasin helmet jaloiksi. Tein siis 2 nojatuolia ilman käsinojia ja divaanin.
Kukka kuviollisesta tuolin lopputulos ei aivan silmää hivellyt. Istuinosan kangasmeni vinoon. Kangaslaatikkoa kaivellessa onneksi tuli vastaan leveää kuvioitua nauhaa joka sopi romanttisen tuolini luonteeseen upeasti.
Lopuksi vielä muistutus ja varoitus kuumaliimasta. KUUMALIIMA ON KUUMAA!
Sen verran rankka harrastus että ihan vesikelloja käsiin tulee.

torstai 2. tammikuuta 2014

Nyt meillä voi saunoa!

Lauteet olen tehnyt marraskuussa jäätelötikuista, mutta mitä lauteilla tekee ilman saunaa. Aloitin teippaamalla 8 Bilteman sytyketikkuja nippuun. Sahasin 2 lauteiden mittaista nippua (n.8,5cm). Liimasin pätkät suoraan kylpyhuoneen seinään.
Tämän jälkeen päätin tehdä ruskean saunan. Maalasin lauteet. Seinään käytin astetta tummempaa ruskeaa. Seinän maalaus oli hieman hankalaa paikallaan ja jouduinkin jälkeenpäin maalaamaan katon ruskeita läikkiä valkoisella ja sitten seinän valkoisia läikkiä ruskealla. Netistä etsin aluksi keltaista laattakuviota, mutta ihastuin vihreään. Tulostin kuvion valokuvapaperille ja liimasin vastakkaiselle seinälle.

Saunan muihin seiniin käytin n.7cm ja 6cm palasia sytyketikuista. Etusivulle liimasin pitkiä tulitikkuja ja rakennetta vahvistin jäätelötikuilla. Suihkun puoleisen seinän rakensin 1mm vanerin päälle. Ikkunan tein muovilevystä, jonka löysin sattumalta töissä laminointikoneen viereisestä roskiksesta. Ikkunaan koetin tehdä koripunosta, mutta se ei istunut hyvin. Lopulta laitoin vain ensin pystysuorat ja niiden päälle vaakasuorat viipaleet. Päälle minijäätelötikut ja paljon maalia.
Mieheni toi minulle metalliroskan omista varastoistaan. Roska on xenon-lampusta. Oli ajatellut että saan siitä lautasen ja sähkökiukaan. Leikkasin siis "roskan" osiin. Vanerista tein puolikaaren sisään sopivan palasen ja liimasin sen paikoilleen. Tohtorintikusta tein pohjan kiviä varten. Kiviksi käytin ruskeita puuhelmiä, jotka syksyllä löysin kävelytieltä. Paljon liimaa ja sekaan pieniä mustia helmiä. Toiselle puolelle seinää liimasin vihreää laattakuvaa.
Tässä vaiheessa aloin ajatella saunanseinien asennusta, liimatako paikoilleen vai olisiko kuitenkin parempi jos pystyisi tarvittaessa irroittamaan. Parhaaksi katsoin tehdä siirreltävän saunan, jos joskus haluan pyyhkiä pölyt (pois se minusta) tai jos lauteiden alle putoaa jotain. Takaseinä oli jo kiinteäksi liimattu, joten sitä en voinut käyttää hyväksi. Etuseinä oli helppo liimata kiinni lauteiden kylkeen. Suihkuseinän kiinnitin yläreunasta etuseinään ja takaa bilteman sytyketikulla lauteiden jalkoihin. Vahvikkeeksi porasin paikat nauloille ja sitten hirveästi liimaan. Taustalla näkyy työkalusalkku ja pakki 2 (puutavara).
Liiman kuivumisen odottelu ei ole varmasti vahvimpia puoliani. Vein siis muita projekteja eteenpäin. Liiman kuivuttua taitoin laminaattiroskan kahtia ja leikkasin siitä oviaukkoon sopivan kulmaoven. Liimasin kirkaan letkun kappaleita saranoiksi sekä omat sormeni yhteen. Ja taas sitä typerää odottelua. Jouduin liimaamaan letkun pätkät 3kertaa, kun en malttanut odottaa kuivumista. Kahvaksi liimasin 2 valkoista helmeä.
Ja kyllähän siitä ihana tuli. Paikalleen asentaessa huomasin että sauna ei täysin istu edestä, mutta keksin siihen myöhemmin jotain (roikkuva kasvi tai kaappi). Myös suihkunurkkauksessa on talon valmistusvaiheessa jäänyt kolo... Seinässä oleva lamppu istuin kuitenkin lauteiden alle täydellisesti. Tässä näitä kuvia: