lauantai 30. elokuuta 2014

Pojan talo kohoaa kohti korkeuksia

Nyt kun olo alkaa olla melkein kuin ihmisellä päätin tarttua pojan taloon. Tämä kaikki ei ole tapahtunut tänään vaan viikkojen aikana varastetuilla hetkillä. Hieman tapettia, hieman kasailua, hieman liimaa ja sitä sun tätä, mutta tänään sain jopa siirrettyä kuvat koneelle.

Valaistukseen käytän bilteman LED-sarjaa. Kiinnitys on tarroilla ja ruuveilla. Osa ruuveista tulee läpi katon seuraavaan kerrokseen, mutta hion ne sitten aikanaan. Valoja hoksasin kokeilla vasta ne asennettuani, mutta onnekseni voin todeta että toimii.

 Ensimmäisessä kerroksessa olen tehnyt joitain muutoksia portaisiin. WC tiloista tuli turhan syvä ja koska tarvitsin paikan johon sijoittaa ylimenevät johdot tein wc takaosaan väliseinän, jonka taa mahtuu hyvin sijoittamaan koko sen johto härdellin.
 Myös tapettia on ilmestynyt pintoihin. Alkuun puntaroin mahdollisimman neutraalien värien kanssa, mutta päätin lopulta antaa itselleni täydet valtuudet räiskyä.=) Portaista tuli kuin tulikin keltaiset ja samaa sävyä päätin jatkaa lattiassa (biltematikkua). Yläkertaan johtavaan seinään valikoitui vihreää paperia ja portaiden seiniin aivan ihanaa oranssia lumihiutalepaperia. Vessan takaseinään pieni silaus pinkkiä. <3 Talon takaseinään mietin pitkään neutraalia hieman harmahtavaa hillitty kuvioista tapiseerausta, mutta lopulta päädyin kuitenkin vaaleanvihreään jossa on suuria kukkia (kuvan oikeassa yläreunassa).

Alakerran seiniä oli hieman hankala kasata, koska vaneri taipuilee. Lopulta ja liian myöhään hoksasin porata reiät hammastikuille ja käyttää niitä ruuvien asemasta. Toisaalta taloon tulee vielä ulkovuoraus biltematikuista, joten luultavasti siitä saan kaipaamaani tukea talon rakenteisiin.
Toiseen kerrokseen noustessa minulla oli jo hammastikkuporailu käytössä. Kutenkin pitkään mietin kuinka saan seinät pysymään pystyssä. Onneksi mieheni kävi ohimennen neuvomassa kuinka rakennellaan tukipilarit biltema tikuista. Reunimmaiset tikut on liimattu paikoilleen, koska ne tulvat jäämään siihen, mutta muut ovat vain tukena.

 Tämän näköinen tuotos kuivuu nyt keskellä askarteluhuoneeni lattiaa:
Ja voi sitä sotkua mikä sitä ympäröi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti