perjantai 29. elokuuta 2014

Porkkanoita, viinirypäleitä ja banaania

Flunssan kourissa en jaksanut aloittaa mitään voimia vievää sahailua tai muuta suurempaa, mutta pakko oli päästä jotain tekemään ennen kuin säinät kaatuu päälle. Päätin keskittyä massailemaan syötävää. Netti pursuilee ohjeita, joita olen joskus katsellutkin.

Parhaimman ohjeen löysin googlaamalla making miniature food carrots, josta sitten klikkailemalla päädyin youtubeen ja löysin SugarCharmShopin (https://www.youtube.com/watch?v=NBF3a5DVrnI). Todella hyviä ohjeita. Komiat kynnet. Kun alkuun pääsee niin on helppo kyllä eksyä tunneiksi katsomaan. Pausea käytellen seurasin perässä. Hänellä on jotenkin tiukempaa fimoa, tai ainakin omani vääntyilee ja mutkailee terän alla. Mutta oman näköisiäpä tässä taisi olla tarkoitus tehdä..

Minun massoihin ei kuulu oranssia, joten oikeaa sävyä sai jonkin aikaa etsiä. Videolla käytetään myös liituvärejä, joita minulla ei ole joten päädyin käyttämään vanhentuneita luomivärejä. Ehkä hieman liikaa kiiltoa..?
Poikien mentyä nukkumaan massailin porkkanoita ja lukemattoman monta mitätöntä rypälettä (4 eri väriä), mutta päätin järkevänä säästää paistamisen aamulle. Ja voi sitä järjen määrää. Oikein oli yön aikana päähän pakkautunut. Ajattelin laittavani vajaa 120* ja laitoin 200*. Aivan järkyttävä käry muutaman minuutin polttelun jälkeen. Sainkin punajuuriporkkanoita ja kaninkakkaa. Jee jipii. (Laitetaan talteen)
Eihän siinä auta kuin tehdä kaikki uudelleen. Toinen kerta oli onneksi puolta nopeampi, kun ei tarvinnut Youtubea ja tunsin jo omia massojani sen verran että jätin nyhräämisen pois ja vetelin suurpiirteisesti. Ja tällä kertaa paisto onnistui. Väräit vähän kirkastuikin paistettaessa, viinirypäleiden katsoin olevan enemmän keltaisia uuniin mennessä, mutta pois tullessa olivat jo hyvinkin vihreitä.
Rypaleille tein toisessa pellillisessa rungotkin. Koska niin teki Youtuben kynsinainenkin. Niistä videoista minen tajua miten se pystyy tekee niin hienoa jälkeä ja niillä KYNSILLÄ!!???

Loppu onkin sitten rypäleiden liimailua. Onneksi olin tehnyt isompiakin ryppäitä, helpotti huomattavasti liimaamista runkoon.
Sitten ei muuta kuin maalaamaan. Kuvassa näkyy myös palaneita porkkanoita. Ihan kivoja... Kait.. Banaaneista nyt ole mitään sanottavaa, ohjeet on siellä netissä. Jonkin verran oikaisin ja suljettujen ulkonäkö ei kovin miellytä.
Lopuksi vielä lähikuva jossa näkyy porkkanoiden sisärakenne. Aika hienoo vaikka itse sanonkin.




2 kommenttia:

  1. Kyllä olet näppärä sormistasi, itse en ole koskaan tehnyt noita viinirypäleitä. Pitääkin kokeilla pysyykö ne edes sormienvälissä? Porkkanat ja banaanit ovat kyllä hyvin onnistuneet.

    VastaaPoista
  2. Ensin tein pitkän pötkyn josta sitten leikkasin ihan liian pieniä pätkiä ja pyörittelin sormissa. Hyvä varata paperia viereen, koska ainakin minun massat rasvoittaa sormet.

    Onnea kokeiluihin!

    VastaaPoista