tiistai 17. maaliskuuta 2015

Viherkasveja

Blogeista toiseen pomppiessa päädyin epsanjan kielisille sivuille, joista tajusin vain kuvat. Hyviä kuvia onkin. Vaihe vaiheelta neuvottu ties mitä ihanaa. Löysin http://minis-sole.blogspot.fi/2012/07/cintas-otro-mini-trabajo-de-grupo.html, jonka päätin omassa nukkekodissani toteuttaa. Lisäksi halusin tehdä viirivehkan, joulukaktuksen (oman ainoa 1:1 kasvini) sekä naapurilla näkemäni köynnöskasvin. Nimiä en oikeasti tiedä millekään, sen verran on tuota viherpeukalon vikaa. Mutta onneksi nukkekodin perheeltä sujuu paremmin kasvien kasvatus.

Kasvit on toteutettu leveästä maalarinteipistä, antennin johdonsisuksesta ja olisiko ollut maadoituskaapelin sisukset. Jonkin verran ohuempaa rautalankaa kuin se mitä rautakaupoista saa rullalla. Käsiin alkoi jo loppuvaiheessa leikkely ottaa. Sitten vain akryylimaalia päälle. Puhelimella työn tuoksenassa otetut kuvat.
Lisäksi innostuin kasaamaan Katriina Alasen Sainpaulia kitin. Siinä oli valmiina pitkä pätkä ohutta vihreää rautalankaa ja valmiiksi leikatut kukka- ja lehtiaihiot. Tällä hetkellä oikeasti tajuan miksi nukkekotikirppiksellä valmiiksi tehdyt kukat maksavat. Siihen työhön nähden ne on melko edukkaita. 
Olen myös saanut nukkekotikerhomme molemmissa tapaamisissa Armilta valmiit kukat. Nekin on NIIIIIIIIIN ihania!!
Tässä sitten vielä muutama kuva olohuoneen tämän hetkisestä tilasta. Kovasti koetan miettiä sopivaa järjestystä ja vielä tarvittavia huonekaluja.
Olen jonkun kerran koettanut tilailla ja etsiä sopivaa pientä pyöreäkärkistä työvälinettä kukkien ja massojen työstöön. Välillä tehtävä tuntui mahdottomalta, kunnes tajusin että minulla on jo kaapeissa kaikki mitä tarvitsen. Nuppineula, coctailtikku ja jesaria. Hyvä ja halpa vekoitin. TOIMII!!

1 kommentti:

  1. olohuone näyttää heti paljon asutummalta, kun on viherkasveja. Kiitos työkaluvinkistä - miksi en ole itse keksinyt tuota!?

    VastaaPoista