tiistai 17. joulukuuta 2013

Ensimmäinen Blogi kirjoitus

Tuli tässä viikkona muutamana läheteltyä kaverin puhelimeen hävyttömän monta kuvaa nukkekodin etenemisestä. Kuvien lähettely ei sinäänsä ole kovin halpa harrastus ja kun samoja kuvia haluaisi näyttää KAIKILLE!! Katso-katso-katso, mitä minä omin pikku kätösin tein!! Siitä se ajatus sitten lähti: kuvia yhteen paikkaa mahdollisimman monelle katsottavaksi.

Koko ikäni olen haaveillut omasta nukkekodista. Pienenä minulla oli Lundbyn talo, joka vieläkin vanhempieni mökillä viihdyttää lapsia. Lapsena olin kuitenkin innostunut enemmän barbien kanssa hääräämisestä. Niille on tullut tehty vaikka sun minkälaista vaatetta, ruokalaatikkoa yms... Mutta koska Barbien mittakaava on kuitenkin suhteellisen suuri, sopeutin ajatukseni "pienempään". Ja siitä se sitten lähti, muhi vuosia aivojen syvimmässä kolkassa. Varmasti puolet elämästäni eli 15 vuotta, kunnes vastaan tuli TOTEUTTAJA!


Täytyi vain saada ajatukset paperille, hankkia MDF-levyä ja antaa sirkkelin laulaa. Yhtenä yönä se sitten siirtyi aivoista paperille, Kassala. Ja kun arkkitehtooriset paperit on laadittu toteuttaja toteuttaa. Viikossa talo oli valmis.  Toukokuussa 2012.

Mittasuhteet menivät hieman ajatuksen tasolla mönkään, koska Kassala on kooltaan nukkekotiharrastajien 1:12 ja Lundbyn 1:18 välissä. Eli 1:15, jolloin molemmista voi käyttää valmiita huonekaluja, mutta kummastakaan ei suoraa. Loppupeleissä tuo oma mittasuhde osoittautui loistavaksi, koska hetken huumassa taloa ei voi täyttää huonekaluilla. Vaan talo onkin täyttynyt hitaasti itse tehdyistä huonekaluista.



Kassalan tarkoitus on olla äidin omaa aikaa. Mahdollisuus irrottautua arjen keskeltä ja tehdä hetki jotain omaa. Minusta ei ole koskaan ollut sukan kutojaksi (ensimmäinen pari onnistuu joten kuten mutta toinen jää tekemättä). Siksi on ollut mahtavaa tehdä parin illan projekteja vanerista, MDF-levystä, jäätelötikuista ja jonkin verran myös kankaista.

Tervetuloa blogini pariin, toivottavasti ehdit jättää kommentin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti