torstai 8. toukokuuta 2014

Autotallissa tapahtuu

Nyt sitä on sitten hetken aikaa keskitytty yhteen huoneeseen poukkoilun sijaan. Näin facebookkia selatessa kuvia mini puusepän verstaasta ja siitä se sitten bilteman kuvaston kanssa ajatus lähti seikkailemaan.

Alkuun tein itse nauloista ja punaisesta fimosta ruuvimeisseleitä. Kuviosahan terästä pieniä sahoja, paksusta rautalangasta käsiporan rungon, harmaasta fimosta 2 lekaa sekä nappikuulokkeeseen ottimen. SIitä tulee todennäköisesti joko hiontakone tai rälläkkä.
Nukkekotikirppiksellä eteeni sattui 8 työkalun sarja. En voinut vastustaa kiusausta. Ja uskomattominta kaikesta on se että sakset ja pihdit "toimii"!!!!
Näitä ostettuja ja omatekemiä kun vierekkäin pyörittelee niin välillä herää kysymys, miksi itse edes yrittää.. Mutta kun materiaalia on hankittu niin vieläkään en anna itselleni oikeutta ostaa kaikkea valmiina. Tavallinen ja isku porakone valmistui myös puhelimien kuulokkeista.
Seuraavaksi sahasin kappaleiksi bilteman sytyketikkuja ja balsalevyä. Sitten paljon liimaa. Ostin kun halvalla sai UHU Power liimaa. Nyt ymmärrän mitä on räkäliima. Ihan kuin haisevalla venyvällä rää'ällä oli yrittänyt hyllyä kasata. Aika kätevää, muttei kuivu kirkkaaksi. Ylivertaisen liiman etsintä siis jatkukoon.
Kun osat olivat tasojen osalta liimattu kasaan aloin maalaamaan niitä Metallic spraylla. Puu imee hulluna maalia (pohjamaali puuttui) ja temppuilee.. Koska mieheni ei jaksanut kuunnella maalaustani, hän hoiti sankarillisesti homman loppuun. Kauan meni ja hommassa joutui kuumailmapuhallintakin käyttää. Nyt minua on vakavasti kielletty ostamasta spray maaleja.


Takaseinään porasin reiät autotallin seinässä jo valmiina olevia lamppuja varten. Porauspölyt jätin tuomaan oikeaa tunnelmaa. Lisäksi raavin pintaa hieman naulalla ja nastalla. Vielä niin paljon puuttuu tästäkin hyllystä, mutta alku on hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti