maanantai 19. toukokuuta 2014

Ostoksilla

Tulipas käytyä ostoksilla nukkekotikirppiksellä, Emmulissa ja Doloreksessa. Kova kuri oli päälle että juuri mitään ei saa valmiina ostaa, eli hankinnat olivat melkein puhtaasti askatelumateriaalia. Muutamaa lipsahdusta lukuunottamatta, mutta niille kaikille oli niin hyvä peruste...

Eli koska tykkään virkata, ajattelin että tykkäsisin neuloakin. Tilasin siis puikkoja kokoa 0,8 ja 1mm. On ne kyllä mitättömät. Ja tietenkin niille ohuen ohutta villalankaa. Koetin tilata kerralla kaikkia tarvitsemiani värejä. Toivottavasti näistä nyt löytyy mieleiset värit ja neulomisinnostusta riittää.x)

Lisäksi ostoskoriin eksyi muutama kangaspalanenkin. Kun niin ihanalta näytti. Sekä harrastustason liimaa. Ja Fimon kirkasta nestemäistä massaa. Nyt vaan pitäisi kaikkea käyttää...=)
Koska sorvi olisi ollut turhan massiivinen tilaus, päädyin tilaamaan 3 erilaista sorvattua piennaa.

Lisäksi koriin eksyi astiasto. Lautasten ja kuppien teko kun ollut turhan haastavaa massasta. Ei aivan niin kauniita kuin kuvittelin, siispä hemmottelin itseäni kukka-astiastolla. Kuva ei tee oikeutta näille ihanuuksille!!
Lisäksi koriin eksyi Singeri ja iso kattila. <3
Luulin tilaavani tohtorin kurkkuun kurkistelu tikkuja, mutta sainkin jotain enemmän! Tilaukseni olikin huomattavasti suurempia tikkuja! IHANAA!! Sekä jokunen nippu kahvitikkuja.
Olen myös suunnitellut 1:12 talon rakennusta. Tai siis haaveillut ja miettinyt ja pohtinut. Tilasin sitä joskus alkavaa projektia varten ihka oikean nuken. Voi vähän sitten mallailla tytöllä että mittasuhteet tulevat "järkeviksi". Valitettavasti kohtaamisemme ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Neiti on niin kovin hajuton ja mauton.. Eli puuttuu se rosoisuus ja omaleimaisuus, mutta eihän sitä saakaan kuin itse tekemällä. Mikäs neidille nimeksi?? (Lisää kuvia seuraavassa kirjoituksessa)

Kovin intohimoista kirjoitusta tästä ei saa aikaiseksi koska nämä ovat vain sitä materiaalia, ei onnistumisen riemua. Vielä yksi tilaus on matkalla Saksasta tänne...

Seuraavat hankinnat teenkin sitten vasta 11.-12.10.14 Oulun Nukkekoti- ja Nukkemarkkinat
Oulun Kädentaitomessujen yhteydessä, Ouluhalli. Tietenkin pienet lipsahdukset sallittakoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti