Kuinka monesti ihminen voi muuttaa mielensä. Minun tapauksessa hyvin hyvin monesti. Minä olen oikeasti surkia sisustaja, ja nyt minulla on 1:1 talon lisäksi nukkekotikin. Mielessäni haen tiettyä fiilistä, mutta en oikein osaa keskittää ajatuksiani siihen miten sen loihdin. Joten tein olohuoneeseen 3. sohvan. Myös keittiön kaapiston olen tuhonnut ja koettanut koota uudelleen. Ei ihme kun homma ei etene, kaikki aika menee asioiden uudelleen tekemiseen.
Fiilis jonka haluan loihtia on lämmin ja tumma ja kotoisa. Viimeisin sohva myös oli liian suuri ja hallitseva olohuoneeseen, koska haluan sinne myös pienemmät nojatuolit sekä viherkasveja, pöytiä ja kaikenlaista muuta. Sohvaa aloitin tekemään samalla mallilla kuin edellisintä, mutta keinonahan venyessä jouduin muuttamaan suunnitelmaa lennossa.
Ristipistoin tekemäni matto asettaa melko paljon rajoituksia sohvan värille. Lisäksi olen ajatellut ruudullisia nojatuoleja, jolloin sohvan täytyi olla yksivärinen. Olin jo repimässä valkoisia farkkuja (koska netti on pullollaan valkoisia sohvia), kun päätin etten haluakaan. Kaivelin läpi kaikki kaapit ja löysin ruskean rikkinäisen tekonahka laukun. Vaneria, retkipatja, pitkä puikollinen kuumaliima ja 4 tummaa helmeä, sata kirosanaa ja punoittava palovamma sormessa. Valmis sohva otti lisäksi osumaa hiomapaperista. Melko ihanahan siitä tuli, kait - kunnes muutan taas mieleni.
Upea sohvahan tuo on! Ja kivat nojatuolit myös :)
VastaaPoista