keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Sitä sun tätä pientä nyherrystä

Jotenkin on ollut ajatus että en ole mitään saanut aikaiseksi, mutta kun kaivoin kaikki viikon värkkäilyt esiin... Kyllä jotain on saatu aikaiseksi ja univelka on sen mukainen. Asiaan vaikuttaa myös se että vapaat sattui viikolle -joten emme reissanneet- ja lauantaina meillä oli Minimarttojen tapaaminen.

MItään suurta kokonaisuutta en ole tehnyt vaan lähinnä rekvisiittaa talojen täyttöön. Purkki ja purnukka kokeilusta innostuttani päätin jatkaa samaa rataa. tehdä samaa ja samaa ja samaa. Joten yhtenä iltana valmistui nämä. Osa puuttuu, koska ne on jo myyty. Vein näitä Minimartojen kokoontumiseen että annan muutaman kullekin, mutta Anne ja Armi halusivat ostaa useita tuotteita. Anjan kanssa teimme vaihtokauppaa. Melko hurjaa.=) Eli ekat oma tekemät tavarat on nyt myyty.

Koska varasto hupeni sen verran kovasti, kiitos siitä kerholaisille, päätin pyöräyttää uuden satsin. Kuvat eivät aivan onnistuneet.


Koska sekoittelen purnukoihin värejä itse, minulle jää monesti pieniä eri värisiä hukka palloja. Olen keräillyt niitä kasaan ja tänä aamuna päärin pyöräyttää niistä lintukoristeita.
Minimarttojen kanssa naurettiin, puhuttiin ja tehtiin munankuorimosaiikkia. Anja oli tehnyt valmiiksi ruukkuja, lehtiaihiota ja kukkaosia. Armilta tarjotin. Tässä minun mosaiikkini:
Pinterestistä löysin valmiiksi pienennettyjä tekstejä, jotka tulostin, leikkasin, uitin kahvissa ja rypistelin. Näitä olen ajatellut noidan taloon, joka sekin raksuttaa aivoissa:
Tuhosin yhden kodin kuvalehden ja tein siitä hieman pienempiä lehtiä. Kansia lehtiin löysin Pinterestistä sekä Googlaamalla

 Pinterestistä löytyi myös nämä:
Annelle etsin pyynnöstä Taran valkoiseen taloon tampaxia ja alwaysia sekä lääkekaapin täytettä.
Kukan siemeniä.

Kissan ruokaa ja Googlettamalla Hesen etukuponkeja ja muita mainoksia.
Ostin myös Hemtexistä puisen laatikon ja sain Liisalta viinilaatikon. Nyt käsittelin myös niitä. Hemtexin laatikosta tulee pohja seuraavalle talolleni ja viinilaatikosta tulee noidan talo.



Ajatus ei siirry tekstiksi. Univelka on mittava ja pojalla kova kuume.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti